Kahden isomman Neiti Pellon itse tekemä synttärikakku
Keskimmäisen Neiti Pellon syntymäpäivä vietettiin rakettien räiskyessä rannalla! Tai ehkä oikeammin ensin synttärit, sitten raketit omassa pihassa ja vasta viimeisenä kaupungin kustantama synttäri-rakettitulitus (ao. video)
(videon kuvaaja Vanhimman Neiti Pellon Gummisetä)
"Make a wish!"
Viikko virallisista synttäreistä ja vuorossa oli kavereille järjestetty yökylä-synttymäpäiväjuhla. Neidit nauttivat pöydän antimista ja juhlivat leikkien iltapäivän talossa ja siirtyivät sitten vierastuvan puolelle viettämään elokuvailtaa. Illan tullen hipsivät parvelle ja sulassa sovussa mahtuivat kaikki 7 Neitoa nukkumaan kamarineidon levätessä sohvalla! Missä siis kaupungin ritarit?
Maanantaina kannoimme joulukuusen sisälle ja tytöt auttoivat koristelussa!
Tai ehkä oikeammin, tytöt alkoivat omatoimisesti siivoamaan olohuonetta ja kyselivät viiden minuutin välein: “Jos olohuone on siisti, niin kannetaanko kuusi sisälle?”. Niin vain olohuone tuli siivottua, joten tuumasta toimeen ja kuusipuu kannettiin sisälle. Sen tietty arvaa, että koristeet haettiin heti välittömästi paikalle. Ensin laitoimme yhdessä kuusen kynttilät ja sitten päästettiin tytöt irti nauhojen ja pallojen kanssa.
Lahjojen kanssa sentään malttoivat odottaa aaton aattoon, ennenkuin kantoivat kuusen alle Nuorimmalla Neiti Pellolla oli ehkä eniten kestämistä, ettei lahjoja vielä saanut avata, mutta samoja oireita näkyi onneksi kaikissa
Sitten pikku lainaus Joulurauhan julistuksesta
Huomenna, jos Jumala suo,
on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla; …. Lopuksi toivotetaan kaupungin kaikille asukkaille riemullista joulujuhlaa.
elikkäs siis, Hyvää ja rauhallista Joulua meiltä kaikilta Kaurapellon poppoolta
Viimeisenä Adventtina elikkäs siis neljäntenä, läksimme melkein koko perhe hakemaan Joulukuusia. Vanhin Neiti Pelto kieltäytyi retkestä ja halusi mielummin mennä hiihtelemään kun arveli yöllä sataneen lumen sulavan kuitenkin pois. Herra Pellon veli lähti kyytille ja niin mentiin enon metsiin katselemaan muutamaa hienoa puu-yksilöä. Retki oli onnistunut ja kaikki tarvittavat kuuset löytyivät oikeastaan heti
Meidän naisväki päätti itse ruveta leipomaan pipareita kun 1.Adventti oli ja Marraskuutakin vain päiväverran jäljellä. Neidit kaappasivat essut naulakosta, kaikki mahdolliset piparimuotit kaapista sekä pienet kaulimet ja vähän jauhoja pöydälle taikinan muokkausta varten. Taisi tulla yhteensä 4 isoa pellillistä pipareita vaikka taikinasta 20% katosi johonkin parempiin herkkusuihin Tänävuonna ei tarvinnut kuin nuorinta neiti Peltoa auttaa vain vähän aluksi taikinan kaulinnassa. Hyvältä vaikuttaa, ensi Jouluna saadaan vain Rouva Pellon kanssa nauttia takkatulen ääressä glögiä kun Jouluvalmistelut sujuvat aivan itsestään.
Tänään aukesikin ensimmäinen luukku, jatkamme jännittävää odotusta
Meinasin tehdä ilmeisesti ison etikettivirheen ja laittaa kylmästi numeroilla otsikkoon paljastavia ja kyseenalaisiakin tietoja. Onneksi kävin tarkistamassa, että saunan kiuas-pesä syttyi ja ehdin siinä matkalla miettiä mahdollisia jälkiseuraamuksia, noin niinkuin lähinnä itselleni! Mitä siitä olisikaan seurannut!
Ei uskoisi, mutta kolmenlapsen äiti ja Vaimo-Muru, Rouva Pelto täytti juuri noin 25 vuotta!! Niinkuin kuvasta näkyy virne ja vilunki, muttei ikä!
Tytöt lauleskelivat aamulla onnittelulaulut, toivat kortit ja lahjat. Työpaikalla oli kuulemmma jatkunut halailut ja onnittelut päivän mittaan, samoin kuin naamakirjankin puolella . Tässä iltapäivällä isommat tytöt lähtivät tyttöleirille ja me kävimme sitten kolmestaan Rossossa nauttimassa synttärilounaan.
Tätä kirjoittaessa, uusi sauna lämpenee ensimmäistä pesukertaa varten.
Viikonloppuna oli niin paljon tapahtumaa! Vanhin Neiti Pelto täytti virallisesti vuosia sunnuntaina ja kaverisynttärit oli lauantaina. Tyttäret avittivat Rouva Peltoa siivouksessa kun taas Nuorin Neiti Pelto koitti tapansa mukaan olla tehokas lisäämään siivouksen määrää. Juhlat onnistuivat ja sankari oli iloinen!
Sunnuntaina oli tämän kouluvuoden ensimmäinen temppurata ja kahden tunnin jälkeen kotia saapui melko nälkäinen naaras-leijona lauma Loppupäivä oltiin pihalla kavereiden kanssa, kuten myös Rouva Pelto, joka vietteli aikaa ystävänsä kanssa Seinäjoen käsityömessuilla.
Vähintään Diplomi-Insinööri Neiti Pelto
Itse olin molemmat päivät niin paljon kuin vain ehdin puuhaamassa lisärakennuksessa maalaten, listottaen, vetäen sähköjä ja suunnitellen lauteita. Valmista alkaa tulemaan väkiselläkin Kuten kuvasta näkee, Nuorin Neiti Pelto auttoi sähköosien asentamisessa ja selvittämisessä.
Aamu alkoi juhlien nuorinmman Neiti Pellon syntymäpäivää ja iltapäivällä pääsimme ystäväpariskunnan hääjuhlaan. Aivan vallan mahrottoman hienot juhlat, jotka päättyivät räiskyvään ilotulitukseen! Aivan tuli makiaa mahan täydeltä!
Nuorin Neiti Pelto täytti 3 vuotta. Vaikka kysyttäessä vastaus olikin ‘Eikun Mä olen kuusi!’ Lahjojen avaamisen jälkeen aamupallalle ja sankari sai puhaltaa kynttilät kakusta. Aamupalaksi kuulemma saisi useamminkin olla kakkua, keksiä ja mehua.
Rouva Pelto tekaisin kakun, kortin ja kääräisi lahjan.
Juhannus aattona puolelta päiviltä sade loppui ja sen jälkeen oikeastaan koko Juhannus meni hienossa säässä. Rouva Pellon sisko eli käly miehineen saapui nauttimaan länsirannikon aurinkoisimman kaupungin vieraanvaraisuudesta. Perjantai meni kaurapellolla ollessa, grillaillessa ja niitä näitä rupatellessa. Sovimme siskon-miehen kanssa, että mepäs menemmä lauantaina iltapäivällä pinnanalle eli sukellusintro.
Lauantaipäivä koitti ja tarkoituis oli (Nuorinta Neiti Peltoa ja itseäni lukuunottamatta) lähteä Vaasan saaristoristeilylle ja Jannen Saluunaan , mutta vene oli yllätysyllätys ihan täynnä! Kaikki Vaasalaiset eivät siis ole mökeillään!! Vaan eipä haitannut. Suuntasimme omalle mökille eli asuntovaunulle ja me Herra Tapiolan kanssa keräämään sukellusvarusteet ja lähdimme sukeltamaan.
Ensikosketus
Sukelluksen tiedot ovat täällä eli 395. sukellus (linkki)
Joku oli louhokselle paasannut Vaasan sähkö sponssaamia golf-palloja ainakin ämpärillisen. Napattiin muutaman talteen likoille koti-golffia varten. En tiedä sitten oliko kailoilla menossa kiivaskin golf-kausi, mutta ainakaan eivät olleet pahoillaan vaikka muutama hävisikin.
Ahventen valtakunnassa, golf-palloja keräämässä!
Sukelluksen jälkeen mekin liityimme muiden seuraan omalle mökille. Lauantai-illan ohjelmaan kuului mini-golf turnaus ja kun Herra Tapiola voitti, niin hän palkkioksi sai kustantaa kaikille jätskit!
Vanhin Tytär Pelto
Rouva Tapiola ja Keskimmäinen Tytär Pelto
Nuorin Tytär Pelto
Sunnuntai menikin sitten vain ihmetellessä, mutta varsin mukava Juhannus ilman ennakko suunnitelmia.
Niin ja ettei unohdu, Juhannustahan vietetään Johannes kastajan muistoksi.
Viime lauantaina oli meidän koulun kevät juhla. Kun todistukset oli annettu niin me mentiin dna kauppaan ja ostettiin mulle puhelin. Sen jälkeen me mentiin RAXiin. Ja sen jälkeen alkoi kesäloma.
7.kesäkuuta 1997 oli todella kuuma päivä, vähän kuin tänäänkin 14 vuotta myöhemmin! Hääpäivälistan mukaan tänään vietämme siis norsunluuhäitä. Vaasan kaupungin kirkossa vastasimme papin kysymykseen “Tahdon!”.
14 kukkaa, yksi joka vuodelle
Osa 1.Kor.13 kappaleesta
Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä; Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.