Olen Mannisen Sari, tyttönimeltäni Sillanpää. Joissakin yhteyksissä, lähinnä internetissä, minut tunnetaan myös "salanimillä" Rouva Pelto ja Siri Sanikka. Olen naimisissa Herra Pellon eli Harrin kanssa ja meillä on kaksi ihanaa tytärtä, Minttu Mansikka (s. 2002) ja Pinja Peppilotta (s. 2003).

KAPALOISTA KOULUTIELLE

Synnyin kaksilapsisen perheen esikoisena vuoden 1976 Ouluun, Värtön kaupunginosaan. Elinan sain pikkusiskokseni 1 v 4 kk myöhemmin ja siitä asti siskokulta onkin saanut nauttia/kärsiä (kuinka sen nyt ottaa!) "loistavista" päähänpistoistani. Varhaislapsuuden vietimme Jäälissä, Kiimingissä, mutta ollessani viisivuotias, muutimme äidin ja Elinan kanssa äidin synnyinkaupunkiin Vaasaan, jolla tiellä, muutaman mutkan kautta, edelleen olen. Aloitettuani ensimmäisen luokan Vaasan keskuskoulussa, koulusta tullessani istutin Elinan äidin vanhan, vihreän pulpetin ääreen ja kirjoitin Kissa-liitutaululle päivällä koulussa oppimani asiat. Oppitunti voi alkaa! Pieni opettaja oli hyvin vaativa oppilastaan kohtaan, eikä pulpetista auttanut nousta ennen kuin päivän asiat oli käyty läpi. Elinalta voitte kysellä, kuinka "tasokasta" ja "mukaansatempaavaa" opetus oli. Voi olla, että Elinalla on asiaan sanansa sanottavana! Ainakin Harrin mielestä samanlaista "inspaamista" on havaittavissa edelleen! Ja vihreä pulpetti ja Kissa-liitutaulukin ovat edelleen tallella...

Seitsemännen luokan kävin Kirkkopuistikon yläasteella Vaasassa. Sitten muutimmekin perheen kanssa Puolangalle, Kainuuseen ja siellä kävin peruskoulun loppuun Puolangan yläasteella, jonka jälkeen aloitin opinnot Puolangan lukiossa. Ensimmäisen luokan ehdin siellä käymään, kunnes muutimme taas takaisin Vaasaan, jossa jatkoin opiskeluja Kirkkopuistikon lukiossa (nyk. Vaasan yhteislukio). Vuonna 1995 ylioppilaaksi päästyäni kävin toteamassa Vaasan yliopistossa, että ruotsin opiskelu ei ole minua varten. Puolen vuoden yliopisto-opiskelujen jälkeen päädyin Prisman kassalle miettimään minulle sopivampaa opiskelupaikkaa. Vuoden 1996 syksyllä se löytyikin. Pääsin opiskelemaan Vaasan ammattikorkeakouluun talouden ja hallinnon koulutusohjelmaan. Vihdoin, keväällä 2001, sain suoritettua työnteon lomassa opinnot loppuun ja valmistuin pesunkestäväksi tradenomiksi. Nyt kun aika on taas kullannut muistot, mieli tai ehkä oikeammin pää halajaisi taas jotain uutta opittavaa. Saa nähdä, mistä vielä itseni löydän!

TYTTÖ, POIKA JA TYKKÄÄMINEN

Harrin tapasin itse asiassa viikko ennen viimeisintä Vaasaan muuttoani. Olin Vaasassa lomailemassa vähän etukäteen ja kaverini Kirsi pyysi minua kahville "yhden Harrin" luo. No, minä lähdin. Mitä lähemmäksi Harrin silloista Asemakadun "kämppää" tulimme, sitä ennakkoluuloisemmaksi tulin. Mietin, että mikähän hampuusi se Harri oikein on. Ja kun näin ko. vanhan, ränsistyneen puutalon, olin aivan varma, että epäilykseni ovat osuneet oikeaan. Kirsi pimpotti ovikelloa. Ei tainnut tämä tyttö tietää, mitä oven takaa eteen astelisi. Oven tuli avaamaan silloin 70-kiloinen, jalka paketissa oleva, Amerikan shortseihin pukeutunut poika/mies, ilman paitaa. Sarin sydän löi pompompom ja vielä pim ja taisinpa olla samantien mennyttä tyttöä, vaikka kyllä vähän myöhemmin yritinkin takoa päähäni järkeä ja jättää kaikki toiveajatukset sikseen. Mutta niin vain kävi, että tämä tytönhupakkokin sai jotain sen pojankin sydämessä sykkimään ja kyllä kai siellä sykkii vieläkin jotain, kun ollaan oltu siitä päivästä, joka oli muuten 12. heinäkuuta 1993, yksissä. Kihlat vaihdettiin yltiöromanttisesti Harrin ruokatunnilla maanantai-iltapäivänä 18.3.1996. Hääpäivää olemme viettäneet vuodesta 1997 joka vuosi kesäkuun 7. päivänä. Lapsien, talon, auton ja melkein aina auvoisen parisuhteen lisäksi jaamme yhteisen uskon Jeesukseen. Harri joskus kehuu, ettei naista tarvitse lähteä mistään hakemaan, kunhan odottelee kotiin kahville, mutta luulenpa kyllä kuitenkin, että tämä oli aika poikkeuksellinen tapaus ja voi tulla aika pitkä odotusaika, jos tosissaan meinaa Harrin neuvoja ruveta noudattamaan.

TÄSSÄ JA NYT

Olen ammatiltani opintosihteeri. Työskentelen Vaasan ammattiopistossa, sosiaali- ja terveysalan toimipisteessä, vaikkakin tällä hetkellä työmaani on kyllä meidän tyttösten luona kotosalla. Ei ole kyllä ehtinyt tulla aika pitkäksi, kun tyttöjen kanssa touhailee. Käydään avoimella päiväkodilla, puistossa, raamiksessa, temppuradalla, pyllymäessä, milloin missäkin. Hiihdetään, tanssitaan, lauletaan, luetaan, ollaan "innossaan" jne. Elän siis varsin vaiherikasta ja hienoa elämänvaihetta! Ei tarvitse aamulla herätessä miettiä, mitä tänään tekisi. Eikä väsy ihmettelemään, mitä kaikkea 1- ja 2-vuotiaan pikku päissä voikaan liikkua!

PIENI, MUTTA PIPPURINEN!

LAPSUUDEN KOTI

	Kaija-äiti on melkoinen sisupussi, joka on selvinnyt vaikeistakin elämäntilanteista. Asuu Vaasan keskustassa ja onkin meillä usein yökylässä, kun Harri on työmatkoilla. Lapsena äiti lauloi meille mm. "Tiu tau tilheä", jota me joka kerta kuuntelimme kyynelet silmissä.
	Pentti-isä on ikinuori, kuuden lapsenlapsen pappa. Asuu Rovaniemellä. On ollut aina kova tekemään kaikenlaista, eikä eläkeläisenäkään ehdi paljon laakereilla lepäämään. Ulkonäöltäni taidan muistuttaa enemmän isää kuin äitiä. Lapsuudesta mieleen ovat jääneet erityisesti isän lentolätyt ja voipotut.
	Elina eli Mollu, rakas pikkusiskoni, jonka kanssa meillä on yhteinen menneisyys ja edessä toivottavasti loistava tulevaisuus. Elina on sekä sisko että ystävä ja Mintun kummitäti. Elina seurustelee Laurin kanssa, jonka kanssa asustelevatkin tällä hetkellä Lontoossa, jossa Lauri opiskelee ja Elina paiskii töitä kodinhoitajana. Kovasti mielellämme ottaisimme Laurinkin sukuun...