Seinäjoen Areenalla järjestettiin menneenä viikonloppuna Kansanlähetyksen kesäpäivät “Hengessä mukana”. Mepäs oltiinkin ihan koko perheen voimalla myös fyysisesti paikalla. Perjantaina puoleltapäivin saavuttiin paikalle ja uimahallin takana oli väliaikainen camping-alue jo seuraavan viikonlopun tangomarkkinoita varten. Rouva Pelto oli lupautunut talkooporukkaan ja lähti saman tien Areenalle omaan työvuoroonsa. Me lähdettiin kauppaan ruokaostoksille tyttöjen kanssa ja nautittiin lounas vaunussa.

Camping uimahallin parkkipaikalla

Vaunulla välillä ruokaa hakkuriin.
Päivän ohjelmat alkoivat kahdelta ja vanhemmat Neidit lähdivät junioreiden ohjelmaan, missä illan kohokohta oli Donkkis Big Night. Siihen osallistui arviolta 200 7..14 vuotiasta. Tarjoilu oli nyyttäripohjalta, joten karkkia ja chipsiä piisasi.
Nuorin Tytär Pelto ei oikein meinannut aluksi innostua leikkimisestä lasten ohjelmassa (3..7 vuotiaat). Ilmeisesti olisi tarvinnut tutun kaverin mukaan, mutta hetken miettimisen ja leikkimisen jälkeen ei meinannut edes pois saada kun olisi ollut aika lähteä iltapalalle.
Lasten ollessa omissa ohjelmissaan istuimme Rouva Pellon työvuoron päätyttyä kuuntelemaan Kalevi Lehtisen puhetta.

Puuhaamista piisasi lasten ohjelmassa todella paljon!

Tytär Kokkola ja Keskimmäinen Tytär Pelto nauttivat kaikesta viikonlopun tarjonnasta!
Tuosta jäätelovälipalasta on pakko kertoa, että sain kaikkien Tytär Peltojen puoliksi syödyt jäätelot kun eivät jaksaneetkaan, vaikka juhlallisesti lupasivat. Seisoin sitten käytävällä kolmen tötterön kanssa ja koitin jollain tapaa selvitä, ettei mikään niistä ehtinyt sulaa niin paljon, että alkaisi valua pitkin sormia! Muutamat katsoivat ymmärtävästi, mutta oli myös melko kysyviä katseita. Voi olla, että joku luuli mun saaneen elämäni ensimmäiset jäätelöt.

Junioreiden ohjelmasta, Tytär Kokkola ja vanhemmat Tytär Pellot kuvassa... taisi olla nukketeatteri HouseBand esiintymässä

Lehtinen ja Tangomarkkinoiden lava sekä valaistus.
Lauantai ja sunnuntai meni oikeastaan samalla kaavalla. Isommat tytöt menivät omissa ohjelmissaan ja välillä muistivat syömään tai jonkinmoiselle välipalalle tulla. Nuorimmainen Tytär Pelto nautti kaikella tavalla eri mahdollisuuksista, leikkinurkkauksesta (0..3V) areenan perällä, lasten ja junioreiden leikkihuoneesta, juoksemisesta areenan käytävillä ja välillä äidin kanssa ruokalippuja myyden. Rouva Pelto oli kaikkinä päivinä talkoissa ja itse koitin sivukorvalla Nuorimman Tytär Pellon perässä pysyessä kuunnella aikuisten ohjelmia. Onneksi ohjelmat nauhoitettiin ja lähetettiin myös radiosta, joten ihan kokoajan ei tarvinnyt väkisin istua ja keksiä penkissä Nuorimmalle Tytär Pellolle tekemistä.

"Saiskos olla kahvia ja pullaa?". Talkoolaisen myyntipiste viikonloppuna

Nuorin Tytär Pelto leikki välillä niin ettei meinannut kädet piisata

Lasten Solina-kuoro.
Kiva ja antoisa viikonloppu. Tytöt tykkäs kovasti ja ilmeisen onnistuneet olivat päivät myös uutisoinnin näkökulmastakin, Seurakuntalainen.fi – “Kaikkien aikojen Kansalähetyspäivät Seinäjoella” ja EVL uutiset – “Kansanlähetyspäivillä enemmän väkeä kuin koskaan”