Kahden isomman Neiti Pellon itse tekemä synttärikakku
Keskimmäisen Neiti Pellon syntymäpäivä vietettiin rakettien räiskyessä rannalla! Tai ehkä oikeammin ensin synttärit, sitten raketit omassa pihassa ja vasta viimeisenä kaupungin kustantama synttäri-rakettitulitus (ao. video)
(videon kuvaaja Vanhimman Neiti Pellon Gummisetä)
"Make a wish!"
Viikko virallisista synttäreistä ja vuorossa oli kavereille järjestetty yökylä-synttymäpäiväjuhla. Neidit nauttivat pöydän antimista ja juhlivat leikkien iltapäivän talossa ja siirtyivät sitten vierastuvan puolelle viettämään elokuvailtaa. Illan tullen hipsivät parvelle ja sulassa sovussa mahtuivat kaikki 7 Neitoa nukkumaan kamarineidon levätessä sohvalla! Missä siis kaupungin ritarit?
Maanantaina kannoimme joulukuusen sisälle ja tytöt auttoivat koristelussa!
Tai ehkä oikeammin, tytöt alkoivat omatoimisesti siivoamaan olohuonetta ja kyselivät viiden minuutin välein: “Jos olohuone on siisti, niin kannetaanko kuusi sisälle?”. Niin vain olohuone tuli siivottua, joten tuumasta toimeen ja kuusipuu kannettiin sisälle. Sen tietty arvaa, että koristeet haettiin heti välittömästi paikalle. Ensin laitoimme yhdessä kuusen kynttilät ja sitten päästettiin tytöt irti nauhojen ja pallojen kanssa.
Lahjojen kanssa sentään malttoivat odottaa aaton aattoon, ennenkuin kantoivat kuusen alle Nuorimmalla Neiti Pellolla oli ehkä eniten kestämistä, ettei lahjoja vielä saanut avata, mutta samoja oireita näkyi onneksi kaikissa
Sitten pikku lainaus Joulurauhan julistuksesta
Huomenna, jos Jumala suo,
on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla; …. Lopuksi toivotetaan kaupungin kaikille asukkaille riemullista joulujuhlaa.
elikkäs siis, Hyvää ja rauhallista Joulua meiltä kaikilta Kaurapellon poppoolta
Viimeisenä Adventtina elikkäs siis neljäntenä, läksimme melkein koko perhe hakemaan Joulukuusia. Vanhin Neiti Pelto kieltäytyi retkestä ja halusi mielummin mennä hiihtelemään kun arveli yöllä sataneen lumen sulavan kuitenkin pois. Herra Pellon veli lähti kyytille ja niin mentiin enon metsiin katselemaan muutamaa hienoa puu-yksilöä. Retki oli onnistunut ja kaikki tarvittavat kuuset löytyivät oikeastaan heti
Kirjoittanut Herra Pelto aiheista Koti, Urheilu. Kommentit poissa käytöstä
3.Adventtisunnuntain viikonloppuna lunta tuli 3cm ja vähän oli pakkastakin, niin samantien meidän Neidit nappas sukset ja hiihtivät pihalla sekä kaurapollulla eestaas. Nuorin Neiti Pelto yllätti hiihtotaidollaan Suksien kanssa oli enemmänkin ongelmana, ettei meinannut ensin löytyä sellaisia jotka olisivat kenkiin mahtuneet! Onneksi sattui olemaan yhdet vanhat Vanhimman Neiti Pellolle saadut tallella. Seuraavat tarvii olla kuulemma sitten oikeat monolliset sukset
Viikonloppu olikin semmoinen hetkellinen pakkasviikonloppu. Nyt on jo ollut paripäivää lämpötila plussan puolella ja suurin osa lumesta on taasen sulanut :/ No, otamme mitä Luoja suo ja antaa säänpuolesta. Sukset kuitenkin on pantu tälläkertaa ulkorakennusta vasten odottamaan kun seuraavan kerran tulee lunta, ettei tarvi enää etsiä niitä!
Jänöjussin mäenlasku tulee tästä tempusta mieleen!
Mistä lie neidit saaneet yllytyshullu-geenit, mutta tasaisella hiihtäminen riitti vain hetkeksi! Tässä Kaurapolun välittömässä läheisyydessä kun ei ole heti hyviä laskettelumäkiä, niin ensihätään riitti pihan ja tien välissä oleva oja, mitä ylitettiin ristiin ja rastiin kunnnes keksittiin yo kuvassa näkyvä hyppymahdollisuus! Onneksi kaikki välineet kuin luutkin pysyivät ehjänä ja kunnon lumipesut olivat ainut pelleilyn anti
Kirjoittanut Herra Pelto aiheista Koti, Remontointi. Kommentit poissa käytöstä
Huoneen keskeltä ympyräkuva
Pyöräytin kameran ympäri keskellä lattiaa, siksi sissi-kamiinakin on kaksi kertaa
Vierastuvan alakerta alkaa oleen valmis, ei puutukuin kalusteet. Sohva, tuolit ja vähän jotain pientä. Parvelta puuttuvat patjat ja tyynyt sekä vähän valoja. Sauna on ollut jo monta kertaa käytössä, mutta vierashuoneessa ei vielä ole varsinaisesti oltu Ehkä pääsemme tässä lähiaikoina sisustamaan loputkin tavarat ja Rouva Pelto meinaa kuvassa olevan pöydän laittaa täyteen ompelu- ja kutomisjuttuja.
Meidän naisväki päätti itse ruveta leipomaan pipareita kun 1.Adventti oli ja Marraskuutakin vain päiväverran jäljellä. Neidit kaappasivat essut naulakosta, kaikki mahdolliset piparimuotit kaapista sekä pienet kaulimet ja vähän jauhoja pöydälle taikinan muokkausta varten. Taisi tulla yhteensä 4 isoa pellillistä pipareita vaikka taikinasta 20% katosi johonkin parempiin herkkusuihin Tänävuonna ei tarvinnut kuin nuorinta neiti Peltoa auttaa vain vähän aluksi taikinan kaulinnassa. Hyvältä vaikuttaa, ensi Jouluna saadaan vain Rouva Pellon kanssa nauttia takkatulen ääressä glögiä kun Jouluvalmistelut sujuvat aivan itsestään.
Tänään aukesikin ensimmäinen luukku, jatkamme jännittävää odotusta
Kirjoittanut Herra Pelto aiheista Koti, Yleistä. Kommentit poissa käytöstä
Talven ensilumi saatiin maahan kun kävimme sunnuntai kirkossa. Kotiin kun päästiin, niin tytöt säntäsivät vaatteiden vaihdon jälkeen saman tien ulos kokeilemaan mitä lumesta voi tehdä. Vajan vierestä haettiin lapiot, lumilookat ja pulkat. Eräs tuotoksista oli nimeltään:”Kauhean VartiaLumiukko”. Lumiukko kuulemma vartio, että saadaan hyvä ja rauhallinen Joulu
Illalla nukkumaan mennessä sitten nuorinta Neiti Peltoa alkoi hiukka jännittämään pihalle kyhätty luomus, joten enkeleitä pyydettiin sitten avuksi On aivan mahdoton mielikuvitus nuorimmalla Neiti Pellolla vaikka itse olikin mukana rakentamassa lumiukkoa!
Vuosi sitten lumi tuli jo lokakuussa ja varmaan moni muistaakin, että sitä olikin Jouluun mennessä puolimetriä. Sen takia kaikki neidit ovat olleetkin kovasti huolissaan saadaanko ollenkaan lunta tänävuonna.
Kirjoittanut Herra Pelto aiheista Koti, Remontointi. Kommentit poissa käytöstä
Tunnelma valaistus!
Sauna on saatu siihen kuntoon, että ensimmäisiä löylyjäkin on ehditty pariin otteeseen testata. Tuloksena oli oikein makeet löylyt, pehmoiset ja pitkät
Rouva Pelto ideoi saunan värit, seinät on “Piki” ja lauteet “turve”. Sen verran tehtiin erilaiset perinteisiin kiinteisiin lauteisiin, et istumalaude korvattiin siirrettävillä jakkaroilla, joita voi laittaa vaikka U-muotoon tai kuinka nyt sitten huvittaa tai on löylyttelijöiden tarpeet. Löylytaso leveys on 120cm, joten punkka yms mahtuu lauteilla mukaan. Tuli kyllä omasta mielestä toimiva kokonaisuus…
Saunan faktat muuten on:
- istumakorkeus 120cm katosta
- saunalava/löylytaso (jalkakorkeus) 160cm katosta
- lattiasta saunalava on metrissä
- saunalavan pinta-ala 120cm*210cm
- saunan mitat 330cm*210cm
- Askelmia portaissa 3
- valaistus, lavan alla 2kpl hehkulamppuja (perus saunavalo) ja/tai 32 lediä ylös ja alaspäin istumakorkeudesta sekä 4 lattialle kiukaaseen päin lavan edessä.
Meinasin tehdä ilmeisesti ison etikettivirheen ja laittaa kylmästi numeroilla otsikkoon paljastavia ja kyseenalaisiakin tietoja. Onneksi kävin tarkistamassa, että saunan kiuas-pesä syttyi ja ehdin siinä matkalla miettiä mahdollisia jälkiseuraamuksia, noin niinkuin lähinnä itselleni! Mitä siitä olisikaan seurannut!
Ei uskoisi, mutta kolmenlapsen äiti ja Vaimo-Muru, Rouva Pelto täytti juuri noin 25 vuotta!! Niinkuin kuvasta näkyy virne ja vilunki, muttei ikä!
Tytöt lauleskelivat aamulla onnittelulaulut, toivat kortit ja lahjat. Työpaikalla oli kuulemmma jatkunut halailut ja onnittelut päivän mittaan, samoin kuin naamakirjankin puolella . Tässä iltapäivällä isommat tytöt lähtivät tyttöleirille ja me kävimme sitten kolmestaan Rossossa nauttimassa synttärilounaan.
Tätä kirjoittaessa, uusi sauna lämpenee ensimmäistä pesukertaa varten.
Viikonloppuna oli niin paljon tapahtumaa! Vanhin Neiti Pelto täytti virallisesti vuosia sunnuntaina ja kaverisynttärit oli lauantaina. Tyttäret avittivat Rouva Peltoa siivouksessa kun taas Nuorin Neiti Pelto koitti tapansa mukaan olla tehokas lisäämään siivouksen määrää. Juhlat onnistuivat ja sankari oli iloinen!
Sunnuntaina oli tämän kouluvuoden ensimmäinen temppurata ja kahden tunnin jälkeen kotia saapui melko nälkäinen naaras-leijona lauma Loppupäivä oltiin pihalla kavereiden kanssa, kuten myös Rouva Pelto, joka vietteli aikaa ystävänsä kanssa Seinäjoen käsityömessuilla.
Vähintään Diplomi-Insinööri Neiti Pelto
Itse olin molemmat päivät niin paljon kuin vain ehdin puuhaamassa lisärakennuksessa maalaten, listottaen, vetäen sähköjä ja suunnitellen lauteita. Valmista alkaa tulemaan väkiselläkin Kuten kuvasta näkee, Nuorin Neiti Pelto auttoi sähköosien asentamisessa ja selvittämisessä.
Ulkorakennuksen remontin loppusuora häämöttää ja kuten ao kuvasta voi päätellä, mökkikausi on ainakin TopCampingin osalta ohi.
Punakattoinen pikkumökki
Ulkorakennus-projekti onkin edennyt vauhdilla, vaikka tietysti ulkoapäin mökki on näyttänyt jo hetkenaikaa samalta. Pinta on vain pohjakäsitelty ja ovet odottavat varastossa. Hommat ovatkin jatkuneet sisätilossa huomattavasti odotettua nopeammin.
näkymä veirashuoneen ovelta
Sähköasennusten osalta olen itse koittanut pysyä mukana menossa ja muutama ryhmälähtö onkin jo asennettu ja testattu. Pinnoituksen osalta autotalli odottaa enää ovia, vierastupa lattiaa ja listoja. Ensi viikon aikana rakennus alkaakin olemaan rakenteiden osalta kokonaan valmis. Sitten vain loput sähköt ja sauna kuumaksi. Tänään tuli tieto, että vierastuvan kamiina ja saunan kiuas on noudettavissa.
Aamu alkoi juhlien nuorinmman Neiti Pellon syntymäpäivää ja iltapäivällä pääsimme ystäväpariskunnan hääjuhlaan. Aivan vallan mahrottoman hienot juhlat, jotka päättyivät räiskyvään ilotulitukseen! Aivan tuli makiaa mahan täydeltä!
Nuorin Neiti Pelto täytti 3 vuotta. Vaikka kysyttäessä vastaus olikin ‘Eikun Mä olen kuusi!’ Lahjojen avaamisen jälkeen aamupallalle ja sankari sai puhaltaa kynttilät kakusta. Aamupalaksi kuulemma saisi useamminkin olla kakkua, keksiä ja mehua.
Rouva Pelto tekaisin kakun, kortin ja kääräisi lahjan.
Kirjoittanut Herra Pelto aiheista Koti, Remontointi. Kommentit poissa käytöstä
Tiukkarivinen ulkokuori
Päivitetääs vähän remonttitilannettakin. Loman jälkeen olin viikon heti reissussa Kainuun suunnalla, enkä ehtinyt sen kummemmin päivittelemään lisärakennuksen kuvia. Remontti-Reiskat palasivat omilta lomiltaan ja sinä aikana kun olin poissa, oli piippu noussut ja tiukkrivinen ulkovuoraus täydessä käynnissä.
Kirjoittanut Herra Pelto aiheista Koti, Remontointi. Kommentit poissa käytöstä
Harjakorkeus saavutettu
Heinäkuun alussa vietettiin autotalli-sauna-vierastupa harjakaisia. Tarjolla oli kahvia ja pullaa, tosin kutsut taisivat jäädä lähettämättä, sen verran vähän ilmestyi pakalle. Mutta ei hätää! Loma alkoi melkein harjakaisista ja koska remontti jäi siihen, niin lomaa voisi nimittää vaikka pidennetyksi harjakaisiksi, joten kahvia ja pullaakin löytyy kun vain joku ilmaantuu kyselemään.
Niin ja tässäpä tämä tuli sitten paljastetuksi, ettei siihen monttuun tullutkaan uimahallia Remontti jatkuu taas elokuussa ja lisärakennus saa lautaa rungon ympärille.